Ristus että aika lentää räpäskän kans kilipaa, jos kiriottelutahti on ollu tyyliin yks sepustus kuus ni ny erellisestä on pääsy vierähtään jo reipas pari kuukautta. 

Vai onko se niin että kun elämäs on vähä jotaki uutta säpinää ni sitte ei jouda kiriottaan, ja sitte vaan ku on tarpeeksi tylysää ni innostuu paremmin tappaan aikaansa plokipäivityksen muodos? 

Ny justiin mä röhönötän poikien kans soffalla, sällit vahtaa Minecraft-videoo Youtubesta ja itte koitan miettiä, että mitähän hyöryllistä tekis ettei olsi niin turhanpäivänen olo, yleensä ku vetoo kaikenlaisiin arjen kiireisiin ku ei kerkiä siivoohon taikka mitää, ja ny ku ei olisi kiirus mihkää ni arvakkaa heiluuko imuri ja pölyrätti?? Vitut. Niinpä mä aattelin tän kaiken ylimääräsen toimintatarmoni kohoristaa uuteen plokipäivitykseen, täytyyhän mun ny sen verta arvostaa valtavaa lukijakuntaani etten aiva niitä hylykää. Et näinhän täs ny kävi, ei taaskaa kerkiä siivoohon, eres suutansa. 

Mutta sitte viitaten tuohon otsikkoon, ni mun elämään on saatu vähä uutta sähinää, ihan sananmukasesti, ku syyskuus meille tuli Simpan kaveriksi 4 kk ikänen tyttökissa! Olin jo pienen aikaa varovaasesti kattellu kissanpenikoita taikka mukavan olosia aikusia kissoja ku Simpasta huomas että sillä on ehkä vähä orpo olo ollu sen jäläkeen ku Kessu kuoli. Olin joskus miettiny, että seuraava kissa otetaan eläinsuojeluyhyristykseltä, ja niinpä aika luonnollista oli seurata Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n tarjontaa, se kun tää Turuun seurulla vaikuttaa ja oon aikanani ollu ittekki sen toiminnas mukana. 

Pikkukissin emo oli loukutettu jostain isosta kissapopulaatiosta, joka majaali jonku hylätyn tilan pihapiiris. Pentu synty sijaiskotihin, mutta kerta pentu veljineen synty sektiolla ni emo ei sen jäläkeen oikeen toimertunu hoitahan jäläkeläisiänsä, ja niinpä pentue kasvo sijaisemon hoivis, joka sekin oli ns. populaatiokissa. Yhyristyksellä pentu sai nimeksi Salmiakki-Sisu, mutta mukulat oli jo etukäteen päättäny että jos meille uusi katti tulee ni sen nimeksi tulee Oselotti, kerta Minecraftiski on oselotteja, ja olis se ollu ehkä vähä liikaa jos taloures oli kaksi Sisua. Oselotti on kyllä hyvää vauhtia saamas lempinimeksensä Osku, ja mä sitä usein myös ihan vaan Pikkukissaksi kutsun ku se on niin kirpun kokonen ku Simohon vertaa. 

Simppa otti pikkuhäirikön vastaan aika kivuttomasti, pentu alakuun piti Simon ruodus sähisemällä ja häntäänsä pörhistelemällä, Simppa ei kertaakaa äläkkääkää päästäny eikä uhitellu vaan oli heti tassun alla ja luimisteli piilohon ku pieni pirttihirmu sano ruman sanan. Aika äkkiä ne tottu toisiinsa ja mahtuuvat jopa vieretyste kesähuoneen nojatoolihin nukkuun, ja kohtapa jo verettiin iltapainia ihanku Simppa ja Kessu teki silloon ku Kessu oli viä voimissaan. 

Sillai ku Simpan pentuajoista on kulunu sen kolometoista vuotta ja kun se mulle tuli, ni sillä oli heti energistä kissaseuraa ku Kessu oli silloon vuoden vanaha. Ni ny ku Simppapappa ei jokasesta kakarootten kotkotuksesta jaksa villiintyä ni pienperk--- siis pienpeto kyllä viihryttää itte itteensä; leluhiiret, Aino-tossut, matot, sohova ja verhot saa kyytiä. Tai vaikka mun koipi, kuten kuvasta näkyy. 

20191029_180638.jpg

Huikeeta kuvanlaatua, mutta siihen nähären kuinka lyhyitä hetkiä tuo eläin pysyy aloillaan ni tää on varsin onnistunu otos. Kai se meinas mun hienosta eläinkuviosukasta että joku pahalta haiseva kilipasisko on tunkeutunu tontille. 

Äite taas luonnollisesti kyseenalaisti mun järjenjuoksuni mutta eihän siinä ny mitää uutta oo toisaalta... Kyllähän mä heikkona hetkenäni taisin ihan ääneen pohtia että jospa antas Simpan olla loppuunsa asti ainuana kissana ja viettäs sen perähän vaihteeksi hetken täysin lemmikitöntä elämää, mut... Vitut, siitäkin. 

Työkaveri oli tämmösen meemin bongannu Facebookista ja tägäs mut sitte siihen kuvan alle... Ja koin vahvan samaistumisen :D

received_1372082776283440.jpg