Rami läksi viimme viikon puoles välis takasi Maskuun ja ampaasi saaristoon yhyren kaverinsa kans kalastelehen muutamaksi päiväksi. Pelin henki on yleensä ollu se, että reissus juoraan kaljaa sen minkä keriitähän ja siinä ohes kaiketi myös uitetaan kalastusvälineistöö meren aalloilla ja jos jotaki tarraa vieheeseen, ni vau ihan kiva, mut kai meillä on viä kaljaa jäljellä?

Rami on aika monena syksynä käyny tälleen suunnilleen samoihin aikoihin samaasen kaverinsa kans heittämäs tommosen kaljastusretken ja viimme vuonna kävi jopa niin, että kotio tuomisiksi oli muutaki ku tyhyjiä kaljatölökkiä. Olisko silloon sieltä tullu joku parikytä ahaventa per puonreikä. No, tänä vuonna kaljaonni oli erityisen hyvä: jätkät sai kahteen pekkaan temmottua merestä ylähä yli 100 ahaventa ja jokunen kymmenen haukeeki oli käyny paatis näytillä. Hauista vaan oli enin osa palautettu takasi jorpakkoon ja vaan muutama valioyksilö pääty meirän naapureille viemisiksi. Tuon saalismäärän ku mä kuulin, ihimettelin suorastaan, että kerkiskö ne äijät siä ollenkaa kaljotteleen?

Kuulemma olivat vaan osunu sen verta hyvähän paikkahan, että siitä oli tosi pienes ajas noussu kalaa solokenansa niin että kai siinä lopulta jäi aikaa virvokkeillekki. Vai olikahan se vaan pelekän kirpakan merituulen ansioo, että Rami näytti tänään jokseenki turvonneelta ja punakalta naamastansa, kun se viimmein palaji reissultansa tänne Isojoelle? :D

Mut mitäs hauskaa mä puuhailinkaa siinä välis ku Rami oli pois? Oikee vastaus kuuluu, että hauska on aika lailla väärä termi, ku kakarat tuli molemmat kipeksi tottakai just sillon ku äijä poistu maisemista. Sisu tänttäröitti pari yötä putkeen siihen malliin, että piti oikeen lääkäris käydä lauvantaiaamun ratoksi ja sieltä sitte pikkusälli sai antibiootit korvatulehrukseen. Urho alako kans valuhun räkää ja kuumeili yhyren päivän ja kyllä seki lauvantain märäji niin, että hyvä ku ei tarttenu lähtiä sitäki näyttähän lekurihin. Tää on kilivan syöty Buranaa jottei kakarat naukuisi öitä läpeensä ja samaa troppia oon vetäny ittekki, koska tottahan se sama tauti ny tuli tietenki mullekki.

Niin, ja mikä onkaa vammasinta täs elämänvaihees ni se, että kaikenmoisista Burana-douppauksista huolimatta Sisu kyllä herää VÄHINTÄÄN kerran yös pitähän jotain omaa showta. Ei se välttämättä huura, paitsi siinä vaihees kun sitä koittaa saada rauhottuun ja nukahtaan. Kai se sitte on niin helevetin hienoo herätä keskellä yötä ja ruveta vetähän kauhiaa rallia nelinkontin ympäri sänkyä ja välis nousta seisaallensa jokelteleen ja hihkuhun. Pitääskähän joskus ittekki koittaa, ties vaikka se oliski hauskaa ni siitä vois ottaa ittellensä uuren liikunnallisen harrastuksen, kuluis yöt varmaan joutusammin ku kumminki joutuu ton penskan kans valavohon.

Mut mä jotenki luulin, koska oli sellasesta jo kokemustaki, että yösyöttöjen loppuminen olis parantanu tota yöunen määrää ja laatua, mut mikä perkele ny on ku käviki ihan päinvastoin?! Ja kyllä muute hymyilytti, ku Rami reissus rähäjääntyneenä valitteli, että kylläpäs ramasee, onpas paikat taas jumis, ei perkele onkahan kurkku tulos kipiäksi... Voi kuule tervetuloo kerhoon vaan. Tosin pääset vaan siihen alajaostoon, joka on jollain hupireissulla hankkinu ittellensä kulahtaneen fiiliksen, mä pysyn täs porukas joka on vähä niinku pakotetusti täs jamas.

No, saatiinpa tänään sentäs ahavenfilettä syöräksemme! Maistuki sentäs aika hyvälle siihen nähäre, kuinka mulla on nokka tukos eikä oikeen meinaa mikää maistua kunnolla miltää (mut silti pitää koko aika jotaki syörä nassuttaa, hmm...)