Kyllä kannatti keulia hyvin sujuneella karkkilakolla ja painonpurotuksella, ku siitä hyvää sain riesakseni sietämättömän makianhimon! 

Oon täs viä saikulla pari päivää ja alaan ilimeisesti olla tervehtymäs kun tekis niin saatanasti mieli tylysyyteensä mussuttaa karkkia ja oikeestaan vähä mitä tahansa. Sitä huomaa vahtaavansa kelloo ja laskevansa minuutteja seuraavaan ruokailuhetkeen ja sitte miettii, että kehtaiskahan täs syömisten A ja B välis syörä jonku ylimääräsen huikopalan. Ja sitte ku on syöny jotaki rehtiä, kuten vähä aikaa sitte kalasoppaa, ni sen jäläkeen vois melekeenpä tappaa pienestä murusesta suklaata!

Oon kumminki pysyny kuris ja nuhtees, enkä oo (viä) sortunu eres karkkilakon puitteis sallittuihin naposteluihin. Et ei oo ainakaa viä yhtä säälittävä meininki niinku kerran ku karkinnäläkääni vetelin kaapista etäisesti suklaalta maistuvia nomparellia jonku puolen purkkia. Se oli kyllä varsinaasta "Hei olen Anne, olen karkkiholisti" -settiä. Koitan pitää ton mielikuvan mieles ennenku ryntään käret ojos kaapille, mihinä on muksujen karkit ja kahavipöytään säästellyt keksit. Niin ja loput kaakunkoristeet sun muut päreet.

Vittu ku riipivää. Ja se, joka neuvoo syömään karkinnäläkään jonku herelmän, voi painua helevettiin. Ihan oikeesti, jos mun tekee mieli KARKKIA tai PULLAA, ei siihen auta mikää kuppanen omena!!! 

Kai täs jollaki lailla kestää viikonloppuun, ku on orotettavis parin päivän kakkuputki. Tapojeni mukasesti tairan sortua viä ylilyönteihin kahavipöyräs, ku aikani täs enste kärvistelen... Tarttis saada joku vastaava tuote ku Antabus, mikä estäis mopon karkaamisen ku vähä näkeeki jotaki herkkuja.