Oli tapahtunu joku luonnonmullistus tai jotain vastaavaa, ja maailma oli jonkunäkösen sekasorron tilas. Ihimiset vaelsi maalta kaupunkeihin ja koitti epätoivosesti hakeutua toistensa seuraan ku kukaa ei oikeen tienny, mitä oli tulos. Monet oli päättäny ruveta ryyppäähän siinä uskos, että maailmanloppu tulis pian, joten ne halus viettää viimmeset päivät juhulien niitten kaverien kans, kekkä olis viä hengis.

Mä olin pakannu mustaan kassiin muutaman vaatteen, jättäny kotini ja lähärin Turkuun. Sinne oli lähiseurulta tullu paljo muutaki porukkaa. Kattelin Aurajokee, vesi oli paskasempaa ku ikinä ja osa jokivarren jokilaivoista, sekä muun muas Suomen Joutsen, makas likases vetes kyljellänsä. Kaupunki oli sakiana sinne tulleista ihimisistä ja kaikkialla oli sekavaa ja meluisaa.

Muutin majaileen johki kerrostaloluukkuun. Kattelin ikkunasta pihalle ja näin siä joitaki isojokisia tuttuja: sieltäki asti oli porukkaa paennu tänne ja tua ne ny juopotteli ja koitti pitää hauskaa ja unohtaa, misä jamas maailma oli. Pihalla oli kuuma ja siä kämpäs vasta kuuma oliki.  Se kuumuus johtu jotenki siitä luonnonmullistuksesta. Kattoin jostain pienestä peilistä naamaani. Mulla oli meikit naamas, mutta ku oli niin kauhee hiki, ni meikit oli ihan suttuset. Meinasin ruveta korjaileen meikkiäni, mutta mietiin, että mitäpä täs ny on väliä että onko naama meikattu vai ei. Kohta kuitenki hikoilisin taas naamani ihan suttuun.

Sinne kerrostalokämppään tuli asuhun yks lapsuudenkaveri, Kaisu. Mä istuin kerrostalokämpän makuuhuonees sängyllä. Kaisu tuli siihen mun viereen ja me halattiin. Sanoin sille, että tuntuu hyvältä koskettaa toista ihimistä, ihanaa kun on joku lähellä, se tuntuu turvallisemmalta. Kaisu oli samaa mieltä. Me roikuttiin siinä toistemme kaulas vaikka kuinka kauvan.

Menin kämpän olohuoneeseen. Siä oli tosi hämärää. Se huone oli ihmeen kapee ja sen keskellä oli pitkä puinen penkki. Istuin penkille ja mulla oli mun tavaralaukku siinä penkillä mun vieres. Pengoin laukkuani ja mietiin, että en viitti purkaa siitä tavaroitani mihkää, koska eihän sitä tienny, jos vaikka tulis lähtö äkkiä jonnekki muualle. Ihimiset ku vaihto paikkaa sitä mukaa, misä viä oli maharollista elää. Mietiin, että aika vähä tuos ny on vaatteita, mutta kai näillä täytyy pärjätä.

Senkää takia en halunnu tyhyjätä laukkuani, ku en tienny, paljoko muuta porukkaa siihen kämppään viä majottuis. Tämmösenä aikana ei voinu luottaa oikeen kehenkää, tiä vaikka joku varastais mun vähät kamppeeni.