Ku omas elämäs ei mitää erikoista tapahru, ni täytyy jaaritella poijan elämästä. Jätkä ku ottaa jotain pikkuruisia kehitysaskeleita, ni niistä mun elämäni liki ainuat ilot tätä nykyä koostuu :D No okei, toki tätä harmahtavaa arkee aina välihin värittää kaverien tapaamiset ja sen sellaset, mutta ei sitä oikeen niittenkää kans osaa jauhaa muuta kakaroosta ja niitten tekemisistä (tai kakarootten tekemisestä, hehe). Onneks tietysti enin osa kaveriista on ittekki enemmän tai vähemmän perheellisiä, ei mulla varmaan mitää kaveria enää olisikkaa muuten ku eihän mua jaksasi viittä minuuttia kauvempaa kuunnella ykskää, kellä olis mieles pelekästään erellisen ja tulevan viikonlopun pippalot sekä erelliset ja tulevat partnerit.

Urho on jo jonku aikaa ollu kova jätkä käveleen, ja kohta se on varmaan kova jätkä puhuhun. Tosin ku yleensä kakarat oppii ensimmäästen sanojen joukos sanohon "äiti", ni meirän jätkä oppi ensinnä sanohon, että "EITAA!" (ei saa) Mistähän lie semmosta oppinu?!??! Poika on viä niin fiksu, että se tietää myös tuon sanaparin kaikki oikiat käyttökohteet. Välis se painelee pokkana tekehen kaikkee kiellettyä, kuten vaikka sörkkihin telekkaria ja komentaa sitte ittiänsä ettei mun tartte, että "Ei taa! Ei taa!" Komentelun teho on tokiki sama, oli kieltävä jäkätys sitte perääsin mun taikka Urhon omasta suusta, eli ei mitää vaikutusta! No, ilimeisesti samansukuset sanat on Urhon mieleen, kun se oppi sanohon myös, että "heitä" (pallon heittelyn yhteydestä varmaan napattu sana). Sitte se osaa sanoo "hei hei" tai "hee hee" kun se vilikuttaa :)

Monenmoisia ääniäki tuo matkii, kerran se muun muas kuluki mun peräs ja matki hiuslakkapullon sihinää ku mä ruikin lakkaa päähäni. Urho myös sanoo tyylikkäästi peräs "ohhoh". Uusin villitys on se, että osotellaan sormella kaikkee maharollista ja hoetaan "Ka!" Mä oonki onnellinen, että Urho on omaksunu täs pohojalaasen tyylin ilimasta itteensä. Isänsä ensimmäänen sana nimittäin on ollu "Kato!"

Eli varsinaasta puheen papatusta, ku poika osaa jo noin viis sanaa! Sitte on asia, joka mua ilahruttaa ja kauhistuttaa samaan aikaan, eli Urho on ruvennu osottaan kiinnostusta omatoimista syömistä kohtaan. Ilahruttavaa tietenki sikäli, että kaikki minkä poika osaa itte, on pois mun niskasta, mutta vähä etukäteen pelijättää se jumalaton suttaaminen, mikä alakaa kun poika rupiaa tosisansa itte lapioimaan muonaa naamariinsa.

Kun mä syötän Urhoo, ni hauskaa on ruokailun jäläkeen jos annan lusikan poijalle ittellensä kourahan ja se saa sillä kilikuttaa tyhyjää ruokapurkkia! Välis lusikkaa tungetaan suuhun, välis huolehritaan myös äitistä ja tarjotaan lusikkaa sillekki suuhun, ja jos lusikkaan eksyy joku ruokamurunen ni pasmat menee vähä sekasin ja lusikka ei mee kenenkää suuhun vaan sillä ruvetaan kopisteleen pöyrän kantta. Mutta tästä se varmaan lähtee, poijan taival kohti omatoimista syömistä.

Syömisen laadun suhteen sen sijaan ei olla viäkää päästy puusta, tai tietysti purkkiruuista pitkälle... Tänään poika sentäs söi purkkiruuan sekahan sössättyä omatekosta jauhelihasoossia ja pätkäspakettia. Hiliaa hyvä tulee.

Yks koko perheen hyvinvointia edistäny tapaus oli, ku Rami raivas Urhon huoneen tyhyjäksi romuusta ja saatiin poijalle oma huone käyttöhön! Ja luonnollisesti jätkä myös siirrettiin sinne nukkuhun, ni ei tartte mun ja Ramin joka inahrukseen herätä sata kertaa yös, ku poika jostain syystä on ottanu tavaksensa vingahrella unisaansa tämän tästä. Ja viä kun parin kuukauren tauon jäläkeen Urhoon iski flunssa, ni sen puolesta yömärinät ei oo ainakaa vähentyny.

Jos mulla eileen oli sellanen päivä, että olisin voinu vaihtaa tän kotona märäntymisen vaikka istumiseen paljaalla puolla kusiaaspesäs, ni tänään taas on ollu aivan ihana päivä! Yks kaveri oli käymäs, poika nukku kunnon päikkärit ja on jo paranemaan päin räkätauristansa, lisäks Rami toi mulle naistenpäivälahajan, ja mä ku olin ihan varma, ettei se eres tajuaasi mitää naistenpäivän olemas oloo ku emmäkää sitä olisi tajunnu, ellei sitä joka toinen ämmä olisi Facebookis hehkuttanu. Lahaja koostu raaputusarvasta ja ananaksesta! Ja palavelu kuulu kauppaan, eli Rami teurasti täs iltasella ananiaan kuoret pois ja iltapalaksi saaraan särpiä mehukkaita ananaspaloja. Arvan toki sain raaputtaa itte, ja kerranki mua onnisti ja kravasin esiin kymmenen euron voiton!

Katotaan mitä huomisesta, tai jo ens yöstä tulee, ku mä näin hehkutan mukavaa päivää... No mä meen muutenki huomenna taas työkkäriin, eli eiköhän se reissu viimeistään tipauta päivän siedettävyysprosentin kohti nollaa :P