Tämä viikko on vasta puoles ja täs on jo huollettu, fiksattu ja tsekattu montaki juttua. Maanantaina mun piti käydä TYKS:is ylimääräses ultraäänitutkimukses, kun rakenneultras näky, että istukka sijaittis pikkusen kohdunsuun päällä. Haluttiin varmistaa, onko istukka siinä edelleen vai olisko se vaikka tän maharottoman pötsin kasvun myötä siirtyny ylemmäs. Jos meinaan istukka olis jumittanu siihen kohdunsuulle, olis tää pienempi Pörriäänen saanu syntyä sektiolla.

No, ultras kaikki oli kuitenki ihan hyvin, istukka ei ollu enää lähimainkaa pahas paikas ja vauvallaki oli kaikki ihan hyvin. Mitä ny vähä pullukaksi sanoovat... kuinkahan se on maharollista, ei oo muksu ainakaa äiteensä tullu...

Seuraavaksi suuntasin piparilääkäriltä tukkatohtorille, eli ny on taas pääasiat kunnos, siis niin ylä- ku alapäänki suhteen! Alapäästä en viittis kuvaa julukasta, joten jourutte tyytyyn tohon yläpäähän. En kyllä tiä, kumpi on loppupeleis kaameempi näky.

Mut jos ihan tarkkoja ollaan, ni onpa täski kuvas kuitenki mirri näkyvillä. Nuo pinkit raidat on erellisen tukkalääkärikäynnin peruja, samate tuo tummempi läntti tuos korvan päällä, tosin ei tuo luonnos ihan nuon tumma oo miltä kuvas näyttää.

Mä suunnittelin jo vähä tulevaisuuttaki ja varasin jo seuraavan parturiajan marraskuulle. Sitte on hyvä vetäytyä orottaan lisääntymistä ja sen jäläkeen kai voiki unohtaa viimesekki sosiaalisen elämän rippeet, niin että sama se sitte miltä tukka näyttää siitä eteenpäin. Ekan kerran ku käyn parturis vauvan syntymän jäläkeen, huomaan varmaan meneväni parturiin leikkauttaan poikki puoleen selekään asti ulottuvaa, harmaaksi muuttunutta tukanreuhkaa.

Täs välis on ihan pakko kertoo, millanen episodi oli mun saapuminen Turun keskustaan maanantaina. Ei ny muuten, mutta kun se samalla liittyy tohon itse otsikkoon. Koska mun vakiokampaamo sijaittee vähä samoilla kulumilla TYKS:in kans, aattelin että vienpä auton parkkiin sinne kampaamon nurkille ja käppäälen sieltä sairaalaan. Mut ei se parkkeeraus käynykkää aivan ku elokuvis. Sain kiertää varmaan varttin läheisiä kortteleita ja kattella tyhyjiä parkkiruutuja, ja mä ku oon muutenki niin saatanan arka ajeleen tua keskustas, kiersin sitte samoja kadunvälejä epätoivosena kuvitellen, että erellisen minuutin aikana on varmaan tullu ihan sikana vapaata parkkitilaa...

Viimmein löysinki vapaan ruudun ihan läheltä parturia, ainut vaan että sehän ei mikää ilimanen ruutu ollu, kuten ne about kaikki muut mikkä ei tietenkää ollu vapaina. Mut ei auttanu, jos olisin viä muutaman korttelirundin vetäny ni olisin myöhästyny sieltä ultrasta. Parkkeerasin ruutuun niin hurmios että kraasasin eturenkaan vanteen katukiveykseen.

Jos oli parkkiruudun löytäminen työlästä, ni entäpä sitte oikian ovenreijän löytäminen TYKS:istä? Marssin ensin määrätietosesti kohti oikeeksi kuvittelemaani paikkaa, kunnes tajusin, että mähän astun kohta sisään lääkikseen enkä suinkaa TYKS:iin. Palailin takasi ja olin TYKS:in pääovella. Eikä viäkää oikein, vaan piti palata viä kerran ja mennä äitiyspolin ovesta sisälle. Koitin kovas tuules ja satees kipittää sen minkä kintuustani pääsin ja vattaa viä kiristeli siihen malliin, että hyvä kun ei saanu ilimottautua samantien synnyttäjien puolelle!

Mut joo, loppu hyvin ja kaikki hyvin, paitsi se auton vanne. Matkalla ultrasta parturiin soitin Ramille pientä tilannetiedotusta ja vähä niinku kymppiuutisten loppukevennykseksi heitin, että tuli sitte pientä raapalesta yhteen vanteeseen. Tunnelma kävi meleki käsinkosketeltavaksi, suorastaan ihan tunsin kuinka äijä pusertaa mua kurkusta kaksin käsin ja kiroo kuinka perkeleen onneton tunari mä oon nuitten autojen ja parkkeeraamisten kans! Hirvee poru kuinka taas tulee kalliiksi korjauttaa, ja mä varovasti kysyin että onko sillä ny suuresti merkitystä, jos vantees on naarmuja. Mun annettiin aika tehokkaasti ymmärtää, että kyllä se kunnos täytyy pitää ja jäkä jäkä.

No, teki mieli sanoo että mä kuulin muistaakseni samankuulosen virrenveisuun silloonki ku äijä itte parkkeeras meirän erellisen kiesin päin Cittarin parkkihallin seinää. Voi elämä kuinka kallis homma maalauttaa piiloon muutama naarmu puskurista ja halleluuja! Niin, olis se siis varmaan ollu kallis, jos sille olis ikänä mitää lopulta teheny. Silloon mä aattelin, että toivottavasti MÄ en ikänä saa autoon aikaseks eres pintanaarmuja, ku niistä nousee aina niin hirviä poru, vaikkei oikeesti kyse eres olisi mistää merkittävästä. Mä siis oletan oman autotietämykseni pohojalta, että autoon syntyvä vika ei oo merkittävä siinä tapaukses, jos se jätetään korjaamatta.

Viä samana ehtoona kuitenki Ramille järjesty kätevästi muutaki ajateltavaa! Käytiin ehtoolla kaupas ja palaates rupes yhtäkkiä auton kojetaulus palahan varotusvalo poikinensa! Mä jo mietiin, että mä oikeesti hyppään ulos vauhrista, jos tää ny johtuu jotenki siitä, että mä kraasasin sen vanteen. Tulin kuitenki siihen tulokseen ihan itte, että ei sellanen pieni naarmu ny mitenkää saa moottorivikavaloo palahan :D Ja toiseksi, valojen syttymisen jäläkeen auto kieltäyty kiihtymästä oikeen minkäämoiseen vauhtiin, niin että se siitä vauhris loikkaamisesta.

Ku vaivoon kotio päästiin, äijä olis tietenki heti halunnu jäärä tonkihin auton sisuskaluja, mutta mä toppuuttelin ja eherotin, että josko ny ensin auttaasit kauppa-asiat tupahan, jos mä otan tosta ton pojan kainalooni. Auto ei suostunu äijälle paljastaan vikansa laatua, joten kärry piti toimittaa huoltoon. Sieltä sitte tänään tuli kotio huollettu auto ja Rami meleki viittäsataa euroo köyhempänä. Oli vähä kalliimpi hoito ku meikälääsen ultraäänitutkimus ja parturi yhteensä :P

Mut unohtu tosiaan aivan täysin se vanteen naarmutus, ku tuli vastaan ihan torellisiaki ongelmia! Saa vaan nähärä, kuinka pitkän aikaa menee, ennenku se taas muistuu mieleen ja alakaa jeesuksenmoinen pottuilu ja järkyttävän, joskin kuvitteellisen rahanmenon siunaalu...