...nimittäin kevät. Sitkeesti mä oon sitä mieltä, että kaikki vuodenaijat kestää kolome kuukautta, ja maaliskuu kuuluu jo kevääseen. Mä en suostu antahan sitä talavelle, en eres tänä vuonna vaikka pakkanen onki raiskannu erestä ja takaa koko alakukuun. Sääennuste ainaki näyttää lupaavasti siltä, että kohta loskapaskakelit on täällä ja siitäkös riemu repee samaan malliin ku esikoispoijan talavitakki. Tämä näytti toissapäivänä takkinsa etupuolelta, että kuinka iltapäiväkerhon täti oli huomannu takis "yhden jutun", eli saatananmoisen vekin takin päällykankaas. Olis vituttanu enemmänki, ellei takki olsi ollu muutaman euron kirpparilöytö, mutta kyllä se sellaasenaki vitutti aiva tarpeeksi ja joutu heittähän takin roskihin. No, otetahan se kevään enteenä, tyyliin "ei tätä muutenkaa olis kauvaa tarVITTU".

Tänään optimistisesti jemmasin kirkasvalolampun kotona johki hyllyn perille, enkä varmaan muista sen olinpaikkaa sitte kun sitä seuraavan kerran tarvitaan, ja tämä ajankohta on tietysti vasta ens talavena, ja talavihan alakaa joulukuusta. 

Nuorempi sälli on kasvattu taas ittellensä pisamat, ja eileen poijat pääsi pitkästä aikaa parturihin kevyemmän kesätukan loihtimiseksi ja rehumötiääsistä kuoriutu ihan särmän näköset sällit. "Äiti, missä se tuliainen on?" kysyy Sisu tukkatohtoroinnin jäläkeen, ku poikien vakkariparturis on tapana saada tikkari loppuhuipennuksena. Samaanen mies myös keuli tukanleikkuun aikana että "minä ja Urho ollaan matikkaneroja". Olis varmaan pitäny siihen lisätä, että joo ja matikkanerojen äitee on pilikunnussija, mikä sun supervoimas on? 

Piti lähtiä huomenna Isojoelle mutta tuli jotenki ohojelmallisesti niin perkeleen tivis viikko että päätin että antaa olla, etenki ku viikonlopuksi suunnitellut hommelit kuivu kasahan yks toisensa jäläkeen. Justiin me pari viikkoo sitte Isojoelta tultihin, ja pääsiääsenä mennähän taas, ni jos olis tän viikonlopun rauhas kotona... ainaki melekeen. Huomenna Urhon koulukaverin ja sen äiteen kans keilaahan, lauvantaina aattelin vierä jätkät uimahan ja pyhänä Sisu menee naisihin. Solis kyllä vähä toivonu että typykkä olis tullu meille, tai muus tapaukses velipoijan pitääs lähtiä esiliinaksi mutta mä meinasin että eikähän ny pikkusen uskalla jo tota napanuoraaki venyttää niin että mee sä vaan kaverin työ niinku on jo soVITTU. 

Viimme päivät on tosiaan sisältäny yhtä jos toista hyppäämistä. Lauvantaina olin Taivassalos kaverin ja sen miehen mökillä, nautittiin mahtavista ulukoolukeliistä, hyvästä sapuskasta ja saunomisesta, virvokkeita tietysti siemaillen. Illan mittaan myös jännitettiin aiva kuset housuus, pääseekö Suomen euroviisukarsinnoista jatkoon Saara Aalto, Saara Aalto vai Saara Aalto. Pyhänä soittotreenit, maanantaina käylährys tanssiharijotuksis, tiistaina kuoro, eileen tosiaan poikien kesätukkain asennus ja sen päälle viä huuhtohon hiuksenpätkät Impivaaran uimahallin tiloohin. Tänään olin työreissulla Espoos ja vaikka olin kotio päästyäni aiva tiltis jo ni ei muutaku käytääskö poijat viä luistelemas. 

On vissiin vitamiinit kohorillansa ja päivänvaloki rupiaa tekehen tehtävänsä, ku olo on suorastaan maaninen. Sitte mä tilasin netistä Ultra Bran kokoelmalevyn ja oon luukuttanu sitä kevätkiimoissani volat kaakos. Niin että mä varotan ny että tästei oo enää pitkä matka lopulliseen pimahtamiseen, eli jos esimerkiksi ilimotan plokis tai faces ostaneeni kävelysauvat tai vaikkapa että oon päättäny alakaa viettähän viikottaista kasvisruokapäivää, tai jos väitän että tenavat ei oo jonaki päivänä saanu mun hermoja kyrvähtään kertaakaa ni tilakkaa joku Mediheli.