Ei ny oikeen oo mitää erikoista, mistä sais nyhyrettyä juttua - mikä yllätys, ei tää varmaan ollukkaa ku noin neljässadas kiriotus täs plokis joka alakaa samalla marmatuksella. Mut siis, koitan ny puoliväkiste heittää tähän jotaki lyhykääsiä katkelmia, mikä on täs viimme aikoona huvittanu tai ollu huvittamatta.

Ku oma elämä on tämmönen pystyynkuollu paska, ni tietysti ne huvin ja yhtää minkää aiheet tuleeki enimmäkseen nuotten muksujen suunnasta. Ja jaaritellaan ny vaikka Sisusta enste.

Sisulle iski korvatulehrus tällä viikkoo. Alakuviikosta oliki ilo ylimmillään, ku Urhoo lukuunottamatta muut sai pari päivää selevitä keskimäärin alle 5-tuntisilla yöunilla. No, käänne parempaan on tapahtunu ku saatiin korvatropit poijalle, ni ny on sitte kostoks nukuttu kaks yötä ihan hyvin. Kohta varmaan rikkoontuu joku ennätys, jos meinaan viä ens yö nukutaan keskeytyksittä ni se onki sitte pisin hyvien öitten putki sen jäläkeen, ku Sisu synty!

Kohta saaraan juhulia Sisun yksvuotissynttäriä! Ja ei, mä en sorru viäkää sössöttään, että voi nyyhkyn kyyhky, mihkä mun vauvani on hävinny, mitenkä aika menee näin nopiaa? Eileen mä näin yhyren kaverin poijan, joka on jonku kuukauren Sisua nuorempi ja mietiin, että onhan nuo vauvat toki söpöjä mutta ei mua niinku muuten mitenkää harmita se, ettei mun tissin perähän oo enää kukaa puolimetrinen tyyppi rutajamas päivin öin ynnä muuta. 

Sisu päätti sananmukasesti seurata veljensä jalaanjäläkiä ja oppi kans kävelehen kohta, ku tuli 11 kk ikää täyteen. Täs kohtaa vissiin normaalit ihimiset rupiaa puhuun, että ny on vauvasta tullu "taapero", mutta mä sanoosin, että mun vauvat on kyllä muuttunu täs kohtaa termiiteiksi. Sanoisin terroristi, mut säästetään se titteli siihen, ku poijat on teiniä. Mut siis, ku pikkujäbän peräs saa koko aika juosta komentamas, että tuota ei saa teherä eikä tuotakaa, ni täs tulee kohta ihan hulluksi (ihanku en viä olisi). Mut lopullisen sekoomisen jäläkeen voin kysäästä mun sivupersoonilta, että voisitteko vähä jeesata ton pienemmän kans ni mä voisin hetken huilahtaa välis :P

Mut yleisesti ottaen tuommonen kävelevä hukkapätkä on erittäin riemastuttava näky ja muutenki, jos se vain ymmärtäs olla eres pikkusen vähemmän utelias, kiipeileväinen ja kiinnostunu tunkehen suuhunsa kaikkee muuta ku ruokaa (ja antibioottia...)

Ja entäs Urho? Se ny oppii monenmoista humputesta vähä joka päivä. En tiä onko meille hankitut lelut jo nähty vai onko ne alakaa päällekki ollu tylysiä, ku tän hetken kuuminta hottia on pyöritellä keittiöstä löytyviä muovikippoja ja niitten kansia pitkin lattioota. Ja siis ihan kirijaimmellisesti pyöritellä, välihin Urho saattaa viihtyä kauvanki pyöritellen jotaki kippoo kyljellänsä laattiaa pitki. Sitte se hakee keittön laatikoista lisää kippoja ja testailee niitten pyörimisominaisuuksia. No, pääasia että viihtyy!

Laulaminen on kova juttu, Urho oppii nopiaa laulujen sanoja ulukoo (tai ainaki laulunpätkiä) ja semmosta tilannetta ei oo olemaskaa, mihinä ei sopisi laulaa luikahuttaa Ukko Nooaa tai Tuiki tuiki tähtöstä! 

En tiä onko kaikilla kaks-kolomevuotiailla ällistyttävän hyvä muisti ku ei ny omas perhees oo ku yks esimerkkitapaus ja oma muisti käy koko aika hatarammaksi, mut laulujen sanojen lisäksi Urho oppii aika nopiaa tunnistahan myös yksittäisiä kiriotettuja sanoja, etenki jos kysees on joku tuotemerkki tai semmonen. S'oli täs yks päivä hämmästyttäny päiväkodin tädit, kun se oli kattellu jotaki muovikoria ja sitte ilimottanu, että "Siinä lukee ORTHEX!" :D Juu ei, ei tos silti oo kyse viä lukutaidosta, vaan jätkä muistaa, ku sille lukee jotaki sanoja ja että miltä ne sille luetut sanat näyttää ja varmaan tommoset, tietynnäköset tuotenimet eri tavaroitten kyljes jääki hyvin mieleen. Justiin mones keittiökipposes oikeinki komeilee tuo Orthex-teksti, ni niistä se on opeteltu. 

Urhon kans voi jo melekeen keskustellakki. Tosin jos siltä kysyy jotaki, ni yleensä se tietenki on sitä mieltä, että "ei!" Mut meinaan, että vaikka vastaukset onki jokseenki itteensä toistavia, ni pääasia on, että jo jotaki saa vastaukseksi ku jotaki sanoo taikka kysyy! Tietysti täs on taas tää sama homma, et ulukomuistista veretään johki kohtiin vaan jotaki automaattisia vastauksia sen mukaan, ku kuvitellaan että täs kohtaa kuuluu sanoo näin. Niinku jos kysyt vaikka Urholta, että mitä sä tänään söit päiväkodis, ni vastaus on joka päivä, että porkkanaraastetta. 

Mietiin yks päivä, että Urho ei ookkaa pitkään aikaan "ilahruttanu" muuta perhettä luettelemalla mitää kirosanalitaniaa. Epäuskosena pohoriin, että voiko muka olla käyny niin, että mä olisin joteki onnistunu vähentään lasten aikana sarattamista ja ettei Urho olisi enää ihan niin marinoitunu mun kiroiluis ja sen takia ne sanat olis vähä painunu unholaan? Se peleko oli ihan turha, ku yks päivä Urho istu pöntöllä paskalla, mä lähärin viemään käytettyä vaippaa roskikselle ja mun takaa alako yhtäkkiä kuulua "Ei saatana... ei saatanan saatana! Saatana."

Joo. Tällasta huikeen vauhrikasta on tää elämä. Paljo hienoja hetkiä, vaikka välis tekis mieli hyppiä seinille ja kilijua kurkku suorana, että totelkaa ny kerranki jotaki eres yhyren viisminuuttisen aijan perkeles!!! 

Tulevana viikonvaihteena Ramin porukat saa ensi kertaa molemmat sällit yökylähän. Sillä aikaa mä ja Rami lähäretään kehittään aviokriisi, eli mennään jouluostoksille Turun keskustaan, misä arvatenki on pari muutaki epätoivoosta joulushoppailijaa. Mut ehkä sitte ostosten lomas kehittyneet kärhämät unohtuu ku päästähän kaharestaan kotio (Kaharestaan kotio? Eii... en mä oo tottunu käyttähän tommosta sanaparia!), teherään jotaki törkeen hyvää ruokaa, kietastaan vähä tarpeeksi punaviiniä, voiraan valavoo sekä nukkua just niin myöhään ku ikänä huvittaa ja aamupalanki saa syörä ihan omaan tahtiin. 

Tulee kyllä niin oikiaan paikkaan pieni lapsivapautus. Muutenki jaksaa vähä kaikki oman elämän puutteellisuuret vituttaa, pihalla on harmaata ja surkiaa, olo on vetämätöön ja silti pitäs kaikenmoisia asioita jaksaa hoitaa, ni pieni viihrepläjäys siihen keskelle ei voi olla muutaku hyvästä.