Oho, näyttääpä komialta ku kävijälaskurin lukema on kivunnu yli kymppitonnin! Vois vaikka luulla, että täm'on suosittuki paikka!

Onneks tuo laskuri ei mitenkää erittele, että kuinka monta eri tyyppiä tää käyskentelee. Muutenhan se näyttäs, että 10000:sta käynnistä 9900 on mun itteni tekemiä ja loppumäärän selittää muitten tekemät visiitit. Ja mikä parasta, laskuri ei näytä sitä, kuka kävijööstä oikeesti LUKEE näitä juttuja, ja kuka vaan vahingos eksyy sivulle mutta palajaa heti sinne mistä oli tullukki.

Kuinkahan mahtaa käyrä sitte, kun mä tästä poksahdan. Meinaan että kuinka hyvin kerkiää istahtahan perseellensä tähän koneelle ja kiriotteleen vauhrikkaasta vauva-arjesta. Ja sitte toisaalta, vaikka olis aikaa, ni onko kiriottamisen AIHETTA? Jos ja kun elämä on yhtäkkiä pelekkää paskavaippashowta, ni ei siitä varmaan kovin pitkiä liturkioita jaksa rustaila.

Huomaahan sen jo ny, että vaikka mulla on ny viä aikaa enemmän ku tarpeeks, ni ei tänne silti kovin raivolla synny uutta tekstiä, ihan just sen takia ku ei mitää tapahru. Mä vaan lähinnä istun kotona puo homees joko tietokoneen ääres tai sohovalla, kattelen telekkaa ja teen käsitöitä. Ehkä joskus kotitöitäki erehryn tekehen. Niin et kiriota ny semmosesta sitte nettihin!

Voishan sitä sanailla pitkät pätkät tästä orottelun tylysyyrestä, sillä mähän oon sikäliki oikeen perisuomalaanen tapaus, että jos asiat on hyvin ni pirän turpani kii (ainaki melekein), mutta jos vähäki vituttaa ni voi taivas sitä märäjämisen määrää :D Mut en piruuttanikaa suo kellekkää sitä iloo, että pääsis siitäki leukaileen, että "NAUTI NY joutenolostas, kohta se kumminki on muisto vain!"

Raskaana olles ei saisi valittaa mistää, sehän on vapaaehtosesti hankittu olotila, eli sitä saa mitä tilaa. Ja jos siitä huolimatta valittaa, ni kohta on vastavalitus pystys, että "voi kuinka moni lapseton olis sun kans valamis vaihtaan osia". Ja tietysti sokerina pohojalla on se, että kaikki paska on sitä "hyvää harjotusta tulevaa varte", eli pitäs olla vaan helevetin kiitollinen joka ikisestä krempasta, mitä täs kroppahansa / mielehensä saa. Kyllähän se ny auttaaki lapsen kans pärjäämises, ku paikat on romuna, kroppa on pilalla, väsyttää jo valamiiks ja viimenenki järjenhippu päästä on karaannu tiehensä lopullisesti.

Eli teherään niin, että mä en väkiste kehittele plokikiriotuksia urputtamalla, että voi kun tää kakara jo syntyys ku rupiaa pikkuhilijaa vituttaan tää venttailu. Sen sijaan teen jotaki kehittävää, kuten lähären pingviinin lailla keikkuun tästä kaupungille, sillä vaappumakävely on vain hyvää harjotusta: se kehittää pinnaa ku tietää että mihkää et pääse perille inhimillises ajas. Toinen hyvä harjottelumuoto on kusihärän pirättely, onhan se ny tärkeempi taito ku housuun kuseminen. Ja kaupungilla vois vähä törsätä rahaa, sillä on hyvä jo etukäteen tottua siihen, että kohta sitä rahaa menee niin ettei piisaakkaa!

Ja kunhan pääsen kaupungilta harjottelemasta arkielämän haasteita varte, on vuoros ihan oikiaa synnytysvalamennusta. Siä on ohojelmas mieltä ylentäviä juttuja siitä, kuinka synnytyksen jäläkeen luultavasti on toosa niin suikaleina, että sama vaikka amputois koko reijän helevettiin. Mut eiköhän seki oo vaan hyvää harjotusta, sillä eihän pienten lasten vanhemmilla muutenkaa oo mitää seksielämää, ni mihkä mitää toosaakaa sitte enää tarvitaan.

Kuten voi huomata, mä en oo kattonu ollenkaa tarpeelliseks harjotella mitää positiivista asennetta etukäteen tätä lisääntymistä kohtaan. Ei sitä kuitenkaa mihkää tartte. Parempi vain ku ei rakenna ensimmäistäkää ruusunpunasta pilivilinnaa, ni ei tartte sitte poru kurkus kattella niitten sortumista. Sen sijaan, jos vahingos käyki säkä eikä ihan kaikki meniskää vaikeimman mukaan, saattaa jopa joskus yllättyä ilosesti!

Eli ei muutaku hymy pyllyyn ja kohti laskettua aikaa! Johon on muute tasan kolome viikkoo enää. Tai siis VIÄ.