Heti alakuun täytyy mainita, että jos ny ensinnäki joku jostain syystä on tälle sivulle sattunu eksyyn, ni jos on kovin herkkämielinen, täs kohtaa kannattaa häipyä äkkiä sinne mistä on tullukki: luvassa on meinaan oikeen kunnon munajuttuja.

Tänä aamuna meirän keittiös tapahtu varmuuskummia, ku ruvettiin aamupalaa värkkäähän. Rami oli rupeemas paistaan kananmunia ja täs vaihees on siis paljastettava kaikille teille tirkistelynhalusille pervoille, että todellakin, täs kiriotukses kyse on KANANmunista! No se esitteli mulle yhtä munaa, niinku se tietysti aina mielellään tekee muutenki, ja ihimetteli, että onkohan tuo ihan hyväs iskus ku sen kuori näytti sille, että ihanku siihen olis kuoren läpi tihkunu keltuaista, tai ainaki jotain oranssinkeltasta mömmöö. Mua lähinnä huvitti, että joo täs on ny varsinaista munahikee oikeen, eikähän se oo jostain muusta (kanan)munasta lentänyttä mälliä vaan mitä siinä pinnas on. 

Ja ennenku jatkan pitemmälle, kerron, mihkä tuo otsikko viittaa. Äite on aina ohojeistanu mua munankäytön saloihin silleen, että ku on lisäämäs sapuskaan, leipomuksiin tai mihkä vaan syötävään kananmunia, ni munat kannattaa yksitellen rikkoo enste johki toiseen kippoon ja ku on varma, että muna on ihan ok, ni sitte vasta kipata se määränpäähänsä. Et ei mee sitte koko tekele pilalle, jos rikot munat suoraan muitten ainesten sekahan ja seas sattuuki olehen mätämuna. 

No, mä oon tolle käytännölle aina vähä naureskellu, ku en oo viä ikänä eläisäni märäntynyttä munaa kohorannu ja jotenki tuntuu, että näin tänpäivääsen hygieniahumputuksen aikana sellanen on liki maharotontaki, jos ny munat ei mitää ihan esihistoriallisia rupia olehen iältänsä. Mutta, niin vain tänään lausuin Ramille äitini ohojeen, että jos epäälet, että se hikimuna on pilalla, ni riko se enste johki kuppihin ja paa sitte vasta pannulle jos se on ihan hyvä. 

Sitte keskityin jäläkikasvun ruokintaan ja kuulin takaani äänen, josta päättelin, että siä ny hikimuna napautettiin rikki johki kipon reunahan. Kohta pian sen jäläkeen rupes kuuluhun äijän saratus ja kauhia kakominen. Rami on siitä(ki) kumma tyyppi että se ei oikeestaan ikänä oksenna, ei vaikka sillä olis oksennustauti, mutta ny se kuulosti siltä, että laatta lentää ihan justiinsa. Räkätauti onneks oli vähä heikentäny mun hajuaistin toimintaa, niinpä mä en välittömästi lamaantunu mätämunan hajusta vaan käskin Ramin mieluummin rehata hajupomminsa mäjelle ku oksentaa keittiön laattialle ja aika haipakkaa äijä kiikuttiki kompostikipon, mihkä se oli munan paiskannu, ovesta pihalle. 

No kohtapian se kammottava löyhkä tunkeutu munki kärsääni ja olinki yllättyny, et märäntyny muna ei haissukkaa sellaselle rikkikrääsälle, niinku munapieru potenssiin tuhat, vaan pikemminki haju muistutti enempi märäntynyttä kalaa. Tai tuos tapaukses kalaparvee. Niin ja kyllä sieltä jonkumoisen paskanhajunki toki erotti joukosta. 

Hetken päästä Rami tuli tupihin ja ihimettelin, että kun tää haju ei tunnu lähtevän pois ollenkaa vaikka olin jo viritelly ikkunat auki, liesituulettimen päälle ja ilimalämpöpumpun pöhiseen. No sitte Rami sano, että no ei kai se ny viä oo haihtunu, ku sitä munaa on täs paistinpannus. Voi vittu, ku kerranki mun äitin neuvoo olis täs kämpäs tarvittu ni sitte sitä ei nouratettukaa! Rami perusteli asian tietty niin, että ei siä pannus ollu viä mitää muuta, et ny ei mee mitää hukkaan, täytyy vaan pestä se paistinpannu. Mä olin kyllä sitä mieltä, että jos se mätämuna olis rikottu kuppiin eka, ni ny se olis kupis, kupin olis voinu heivata pihalle, tulla tupahan takasi paistaan rehtiä munia ja siivota ne mätämömmöt sitte, ku on aamupalat nautittu. 

Mut joo, kohta paistinpannu oli ku uusi ja Rami sai pari munaa paistettua ihan hyvällä menestyksellä. Sitte se laitto uuret kaks pannulle, ensin yhyren ja sitte toisen... joka taas suorastaan räjähti käsihin kun sen kuoren kopsautti rikki pannun laitahan, eikä tietenkää mihkää kuppiin, eikä Rami keriinny toteehen ku että "ei saatana toinenki märäntyny..!" Et just ku oli sen ekan munan lemun saanu kämpästä vähä häläveneen, ni sitte piti olla samas paketis toinenki mätäpaise! 

Oli siinä ittelläki vähä oksennus lähellä ku kauhialla kiireellä piti siivota hellalta semmoset saatanan haisevat oranssin-harmaan-mustan-vihreen-sinisen-keltasen-valkosen-ruskeet munaliemet, jokka tietysti ehti vähä kärvähtää hellan pintaan kiinnikki. Pyhkin ensin enimmät paperilla ja huuhtasin paperin pöntöstä alaha. Sitte jynssäsin loput Tolulla ja mikrokuiturätillä ja varotoimena heitin rätin roskiin lopuuksi. Komposti sai mätämunien lisäksi täytteeksensä myös munakennon, misä ne märäntyneet oli asunu, kaks viä kennos könnäävää viatonta (esittävää) kananmunaa sekä viä ne kaks jo paistettua mulukeroo! Ja Rami otti oikeen tosissaan varman päälle: se heitti paistinpannun (jota välittömästi tuli koko kylän paskakärpäset ihasteleen) nurmikolle ja pesi pannun painepesurilla! Kai siä jo joku nauraa, että kas siinä ämmä joka vasta muutama rivi sitte irvaali hygieniahullutuksille, mutta mä painotan täs ny sitä, että vitut hygieniasta, mutta se kaamee haju!!!

Sen hajun mukana meni myös maku koko aamupalatuokiosta, ei juuri teheny enää mieli paistettua kananmunaa. Eikä mitä muutakaa. Eikä varsinkaa ilahruttanu ajatus, että eileen oltiin kans paistettu munia aamupalaks ja ihan siitä samasta paketista, vaikka eihän niis ny tokikaa mitää vikaa ollu, ku ei niistä mitää käryä tullu, jos ei sitte syömisen tuottamaa poistoilimaa lasketa...

Ihime hommaa, ei oo tosiaan nuon käyny viä ikänä, vaikka välis huomaa, että tulipas käytettyä munia, mihinä oli päiväys menny jo pitkälle toista kuukautta sitte. Tos kyseises boksis oli päiväys umpeutunu vasta 2 viikkoo sitte. Ja että piti sitte olla viä kaks mätää samas paketis! 

Äiti varmaan tän luettuaan hykertelee tyytyvääsenä, että "mitäs minä oon aina sanonu"! 

 

Mut lopuuksi johorattelen lukijat pois nuista "no ni, kyllä äiti tietää" -ajatuksista ja murjasen itte kehittelemäni vitsin, joka kaiken lisäks perustuu tänpäiväsiin tositapahtumiin:

 

Miksikä kutsutaan 1-vuotiasta, joka on hieronut käsiään tuoreeseen kuusen kantoon?

 -Pihkatapiksi.