Tänään ku mä kävin pyöräälemäs ni mun pää oikeen pursus kaikkia yltiöonnellisia ajatuksia ja mulla oli ihan selevät sävelet että kun mä vaan ehtoolla saan tenavat maate ni mä vetäsen kunnon sateenkaarioksennukset tänne plokihin ja nyt kun kämppä alakaa olla rauhottumahan päin ni istuun enste jonkun 10 min läppäri sylis auki sohovalla, tuijottelin seinää ja mietiin että niin mistähän mun pitikää kiriottaa.

Taas on yks viikko menny aika haipakkaa. On ollu päiväkodin äitienpäiväkonserttia, ulukoilua, parturia, jäätölöö, vaateostoksia ja varsinki töitä. Viimme viikolla mun kävi lopulta niin että en päässy töihin yhtenäkää päivänä ku pikkujäpä kerääli about kaikki flunssan kylykiääset mitä kuvitella saatto. Korvatulehrus onneksi talttu iliman antipioottia mutta silimätulehrus vaati tietysti tippakuurin ja voi ristus ku vaan oliski ollu toisteppäin. 

Mut joo, kaiken sen räkähässäkän päälle oli ihime että itte pysyyn terveenä ja niinpä sitä on sitte innolla paiskittu duunia tää viikko, ihan viikonloppua myöre. Niin, vaikkon äitienpäiväki ja kaikki. 

Ehkä son tää iltaa kohti kasvanu väsymys joka söi kaikki kevätkukkia pursuilevat ajatukset pois mun päästä, tai sitte täs ehtoosti iskeny vitunmoinen päänsärky estää mua suoltamasta siirappia ja kusemasta hunajaa, tai sitte mä en vaan OSAA olla muutaku tämmönen kuiva ja naseva (huom. sananmuunnos) :D

No, mut olihan se kuitenki ihan mahtavaa käylähtää pöyrälenkillä ihanas auringonpaistees, vaikka joku perkeleen siitepölyallerkia ilimeisesti on päättäny pistää silimät kutiahan ja muuttaa mun naaman rupikonnan puoksi (tosin en oo varma, onko se muutos välttämättä huonompaan). Josaki vaihees vaan pilivet tukki taivahan ja alako ripsiä vettä, mutta oikeestaan sadekki on ihan jees, kun se vaihteeksi tulee vetenä eikä lumena. 

Ja lasten värkkäämät äitienpäiväkortit, ihan parasta! Puhumattakaa halauksista. Niin ja pistähän tuo tuleva ekaluokkalaanen mulle jo päivällä onnitteluviestin kännykkään lukuisten hymiöiden kera: oli nauravaa naamaa, donitsin ja kakun kuvaa mutta myös muutama kaljatoopin kuva, hmm... 

Fiilistä kuvaa parhaiten vanha ja kulahtanu sanapari: oon väsyny mutta onnellinen. Eiks sitä sanota, että onnellisuus on sitä, ettei ihan joka hetki vituta? Ei, vaikka hukkasin tärkeältä ystävältä saadun rannekorun (ehkä se viä jostaki löytyy). Eikä silti, vaikka eileen pesin ikkunat ja liki samantien joku lintu oli vääntäny kaameet paskat yhteen ruutuun. Mut jätösten koosta päättelin, että ehkä täs huudeilla pyörii joku upee harvinaisuus, strutsi luultavasti. 

Silimät kirvelee ja väsyttää, joten ei kai täs tartte muutaku pistää ne silimät kii ja viime päivien nukkumatunnit jos laskis yhteen ni siitä vois päätellä että tän'ehtoona ei kauvaa tartte unta orotella!